PIKKUPELLON TALLI













Berryhaze Fidel

 

Virallinen nimi Berryhaze Fidel Kutsumanimi Vili, Vilperi
Rotu ja sukupuoli connemara, ori Syntymäaika ja ikä 18.06.2016
Säkäkorkeus 145cm Väri ruunivoikko
Kasvattaja Berryhaze Ponies, Tanska Omistaja Uppe (VRL-11253)
Koulutustaso KO heA RE 100cm Rekisterinumero


Kun suunnittelimme aloittavamme connemaranponien kasvattamisen, suunnitelmissa oli ostaa yksi tamma ja ori näin alkuun. Ensin löysimmekin kivan tamman, mutta Desireen jälkeen menikin sormi suuhun. Sopivan ikäistä, sporttista, reipasluonteista ja vieläpä kivan väristä oria ei meinannut Suomesta löytää millään ja minullahan oli vaatimukset korkealla etsiessäni kultakimpaletta ponieni joukkoon. Tuttavani vinkkasi tuskani keskellä minulle tanskalaisesta Berryhaze Poniesista, jonka sivuilta löytyikin muutama peruskoulutettu myynnissä oleva connemara. Olin alkuun kiinnostunut mustasta salskeasta nuorukaisesta, mutta kesälomamatkallani Tanskan mailla kävinkin koeratsastamassa mustan sijaan sitä toista, joka ei vielä nettisivujen perusteella ollut säväyttänyt niin paljon. Kannatti, sillä tämä toinen lähti samantien meille. Siellä se trailerissa ja laivassa mukavasti kulki Suomeen saakka ja valloitti koko meidän tallitiimin.

Fidel, tutummin Vili tai vielä tutummin Vilperi, on sporttinen estetykki, joka on myös sileällä miellyttävän herkkä ja taipuisa maakari. Vilillä on aavistuksen kuuma ja orimainen luonne, mutta auktoriteettikysymyksen ollessa kunnossa on ponia helppo käsitellä ja ratsastaa.


Sukutaulu

I  

II   III  
IIE  
IE   IEI  
IEE  

E  

EI   EII  
EIE  
EE   EEI  
EEE  

Jälkeläiset

o. Pikkupellon Alderfly (e. Lillberg Desiree)


Päiväkirja



Kilpailukalenteri

27 KRJ-sijoitusta, 19 ERJ-sijoitusta

28.09.2016KRJhelppo A6/50
26.09.2016KRJhelppo A2/50
24.09.2016KRJhelppo A4/50
22.09.2016KRJhelppo A3/50
19.09.2016KRJhelppo A4/50
12.09.2016KRJhelppo A1/50
09.09.2016KRJhelppo B5/40
07.09.2016KRJhelppo B6/40
04.09.2016KRJhelppo B4/40
03.09.2016KRJhelppo B2/40
01.09.2016KRJhelppo B1/40
26.08.2016KRJhelppo B6/40
29.08.2016KRJhelppo A6/40
27.08.2016KRJhelppo A1/40
25.08.2016KRJhelppo A6/40
20.08.2016KRJhelppo A4/40
15.08.2016KRJhelppo A2/40
25.08.2016KRJhelppo A6/40
24.08.2016KRJhelppo A5/40
24.08.2016KRJhelppo A5/40
23.08.2016KRJhelppo A6/40
17.08.2016KRJhelppo A5/40
15.08.2016KRJhelppo A4/40
12.08.2016KRJhelppo A1/40
28.07.2016KRJvaativa B3/30
18.08.2016KRJhelppo A4/30
17.08.2016KRJhelppo A2/30
19.09.2016ERJ90cm2/30
17.09.2016ERJ90cm2/30
15.09.2016ERJ90cm1/30
03.09.2016ERJ90cm3/30
01.09.2016ERJ90cm2/30
30.08.2016ERJ80cm6/50
27.08.2016ERJ80cm6/50
27.08.2016ERJ80cm7/50
26.08.2016ERJ80cm5/50
22.08.2016ERJ80cm1/50
19.08.2016ERJ80cm2/50
16.08.2016ERJ80cm4/50
31.08.2016ERJ90cm5/30
30.08.2016ERJ90cm2/30
27.08.2016ERJ90cm3/30
25.08.2016ERJ90cm3/30
20.08.2016ERJ60cm2/29
19.08.2016ERJ60cm4/29
10.08.2016ERJ60cm1/29





Huomioithan, että Pikkupelto on virtuaalitalli ja tämä poni on virtuaalihevonen. Ponin kuvat © Pirje Paananen / Suomen Hippos.
Kaikki materiaali on tallin omaisuutta, jollei toisin mainita. Ulkoasun taustakuva © Inspiration Gallery.